Tämä erilainen vuotemme etenee kovaa vauhtia! Olemme pakkaamassa jo neljättä Suomeen lähetettävää matkalaukkua, joka lähtee viisi viikkoa täällä olleiden vanhempieni mukana. Vuosi on ollut erilainen, koska sitä on leimannut tuleva muuttomme sekä työssä että henkilökohtaisessa elämässämme. Jokainen olemme omalla tavallamme prosessoineet, nauttineet ja valmistautuneet. Kaikenlaista tekemistä ja haastetta on kuluneisiin kuukausiin mahtunut!
Elokuussa työkaverimme astuivat keskuksen johtajuuteen. Meidän roolimme on sen jälkeen ollut olla taustatukena. Myös monet muut henkilökunnan jäsenet ovat astuneet uusiin tehtäviin ja ottaneet enemmän vastuuta. Rukoilemme silti, että meidän lähtiessä Jumala toisi vielä lisää työntekijöitä, varta vasten tänne valmistettuja ja kutsuttuja, ja sellaisilla taidoilla ja luonteenpiirteillä, mitkä hyvin paikkaisivat meidän lähdön mahdollisesti jättäviä aukkoja.
Uusi Raamattu joka kotiin Costa Ricassa video on julkaistu, sen voi katsoa tästä linkistä: http://www.youtube.com/watch?v=zRYh7ncPfW4 (englanniksi ja espanjaksi).
Kuvakuulumisia keskukselta: Hollantilainen illallinen keskuksen väen kanssa, oppilaat tekemässä hengellistä karttaa Nicoyasta ja vapaaehtoiset valmistelemassa vauvanvaatteita äitiyskurssilaisille.
Kuvia Nicaraguasta: Aktiotiimi ihastelemassa maisemia ja lasten ohjelmaa klinikan edessä.
Tämä vuosi on myös ollut erilainen, koska perheen ja kodin jakamisen konsepti on tullut meille entistä todellisemmaksi. Kotikouluohjaajamme on asunut kanssamme suurimman osan vuotta. Sijaistytär on ollut perheessämme jo puoli vuotta. Rakentajia piti ruokkia ja majoittaa yli kuukausi. Nyt vanhempanikin ovat ollet täällä. Eli paljon ruoan laittoa, siivousta, pyykkiä… Tämä on ollut kasvun ja haasteiden vuosi, mutta olemme olleet myös siunattuja. Prosessi sijaistyttären kanssa ei ole ollut helppo, mutta olemme kiitollisia niistä askelista, mitä hän ottaa eteenpäin ja siitä, että olemme saaneet olla Jumalan vaikutuksen ja johdatuksen välineinä hänen elämässään.
Omat lapset tietysti yrittävät ottaa kaiken irti viimeisistä kuukausista Costa Ricassa, erityisesti kavereiden kanssa. Suurin osa kavereista asuvat kaupungissa, joten aika paljon reissataan nyt sinne ja koululomien alettua odotamme teiniaallon valtaavan kotimme.
Kuva: Sadekausi näyttää tältä!
Suomalainen ilta kodissamme; keskuksella on ollut jopa kymmen suomalaista viime aikoina!