Lokakuu 2012

Kiireisen kesän jälkeen oletimme syksyn olevan rauhallista aikaa, jolloin saisimme olla enemmin kotona ja perheen kesken, auttaen opetuslapseuskoulua erityisesti tulkkauksissa ja tehdä töitä tasaisen arkisesti. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun syyskuun maanjäristyksen seuraukset nopeasti täyttivät meidän kalenterin, päivät, ajatukset ja basen.

Olemme kuitenkin saaneet iloita keskuksemme toisesta DTS:stä (opetuslapseuskoulu). Hätätilasta huolimatta arki on sujunut yllättävän tavallisesti. Jatkuviin jälkijäristyksiin totutellen ja korjausprojekteja tehden perheen, keskuksen ja kylän elämä on jatkunut rauhallisesti. Lapset ovat kunnialla saattamassa loppuun kouluvuottaan ja ajatukset kohdistuvatkin jo vuodenvaihteen ja alkuvuoden tapahtumiin. Olemme saaneet useita mahdollisuuksia jakaa ja opettaa paikallisseurakunnissa henkilökohtaisesti, sekä

vierailevien opettajien kautta. Toimintaa, tekemistä, haasteita, ilonaiheita ja Jumalan tekemiä asioita on niin paljon, ettei niitä mitenkään saa tähän yhteen kirjeeseen mahdutettua. Tässä kuitenkin jotain päällimmäisiä.

Kiitos siitä, että työmme tukijoina ja esirukoilijoina annatte meille mahdollisuuden tehdä tätä työtä ja olette mukana muuttamassa Guanacasten maakuntaa Jumalan Sanalla!

Nicoyan maanjäristys 5.9.2012

Oli normaali keskiviikkoaamu. Troy oli viety koulubussille normaalisti kuuden jälkeen aamulla. Julia oli flunssainen, joten Diego jäi kotiin Julian kanssa. Nic Markuksen kanssa oli vietetty astmainen yö, joten minä lähden viemään häntä ensi-apuun hengittämään naamarilla. Olimme juuri hengittäneet ensimmäisen setin ja luimme lastenraamattua kun maanjäristys tuli. Koska täällä on aina teoreettinen mahdollisuus isoon järistykseen, ja pienempiä on aika usein, muutaman sekunnin jälkeen sitä alitajuisesti lähtee juoksemaan ja etsimään turvapaikkaa ulkoa. Kaappasin tavarat ja Nikkiksen mukaan ja olin ensimmäisten joukossa sairaalan sisäpihalla, mistä oli lukittu portti takapihalle. Yritin väkisin saada porttia auki, samalla rukoillen, kunnes minut huudettiin sisään ja osoitettiin vieressä olevaa sähkötolppaa. Tolppa heilui kuin heinänkorsi tuulessa. Juoksimme takaisin sisään, ja silloin järistys loppui. Yritin saada kädessä olevia tavaroita reppuun, mutta kädet tärisivät niin kovasti, ettei vetoketjukaan meinannut aueta.

Yritin soittaa Diegolle, mutta linjat olivat katkenneet. Muutaman sekunnin harkinnan jälkeen päätin lähteä sairaalasta, koska siellä emme olisi turvassa, jos järistys jatkuisi. Juoksimme läpi ensiapuosaston. Käytävät olivat tyhjiä. Vain vuoteilla makaavat oli jätetty oman onnensa nojaan. Sairaalan etupiha oli täynnä itkeviä, huutavia, panikoivia ihmisiä. Silloin Nikkiskin kysyi: ”Äiti, onko tää vaarallista?”. Hän oli rauhallisesti juossut perässäni, välillä vain kysyi että miksi maa liikkuu niin kovasti. Selvisimme autoon. Laitoin radion päälle ja aloimme saada tietoja suuresta Nicoyan 7,6 richterin järistyksestä. Järistyksen keskus oli noin 20 km kodistamme, eli lähempänä kuin koskaan ennen. Ajoin suoraan Troyn koululle, missä kaikki oppilaat olivat ulkona ja muutkin vanhemmat alkoivat saapua hakemaan lapsiaan. Nicoyan keskustassa oli joukkohysteria, pääsin sieltä onneksi aika helposti pois ja lähdin ajamaan kotikylään päin. Matkalla poimin kyytiin naapurikylässä asuvan naisen, joka itki lastensa vuoksi ja halusi päästä nopeasti kotiin. Ohiajaessa otimme kyytiin myös muutamia kylämme ylä-asteoppilaita. Kaikki (niin kuin mekin) halusivat päästä nopeasti omaan kotiin oman perheen luo.

Diego ja Julia olivat olleet syömässä aamupalaa ja juosseet nopeasti ulos turvaan. He olivat basella meitä odottamassa. Sanoivat, että meidän koti ja base olivat kunnossa, joten lähdimme heti ajamaan ympäri koti- ja naapurikyliä ottaen selvää vahingoista. Ihmiset olivat peloissaan ja halusivat jakaa tuntemuksiaan. Kylämme takana kohoavaan vuoreen oli tullut muutama halkeama, maanvyörymä ja kiviä oli vyörynyt jyristen alas. Kotikylässämme yhteensä 5 taloa kärsi vaurioita, useampi niin pahoja, ettei niissä ollut turvallista enää asua, muttei heillä ollut muutakaan paikkaa, joten kukaan ei muuttanut poiskaan. Ympäröivissä kylissä ja pitkin koko niemimaata vaurioituneita taloja on satoja, ehkä tuhansia. Vauriot ovat ennen kaikkia sementtitalojen nurkkien, pilareiden ja seinien halkeamia. Valtio ja kunnat yrittävät kartoittaa vaurioita ja auttaa perheitä, mutta organisaatio, resurssit ja rahat eivät riitä. Ihmiset ovat oman onnensa nojassa.

Me olemme saaneet olla mukana jo neljän talon korjauksessa. Varsinkin Diego on ollut purkamassa ja rakentamassa melkein koko ajan. Viereisissä kuvissa näkyy kuvia kahdesta talosta ennen korjausta ja sen jälkeen. Meillä on ainakin kuusi prioriteettitapausta listalla, mitkä haluaisimme korjata. Saimme lahjoituksena työkaluja. Muutama tiimi on ollut jo auttamassa. Edelleen kuitenkin tarvitsemme sekä rakentajia, että lahjoituksia. Tuhannet jälkijäristykset ovat olleet jopa hermoja koettelevampia kuin varsinainen järistys. Eilen illalla 6.6 richterin jälkijäristys taas säikäytti ja pisti juoksemaan oikein kunnolla. Olemme kiitollisia oman kotimme joustavuudesta ja kestävyydestä!

DTS – Opetuslapseuskoulu

DTS on kurssi, minkä motto on Jumalan tunteminen ja Hänen tunnetuksi tekeminen. 3 kk teoriaa täällä ja 2 kk kansainvälinen aktio. Elokuun lopussa alkoi keskuksemme toinen DTS, reilusti pienempi kuin viimevuotinen. On aika haastavaa, kun seurakunnat eivät tee lähetystyötä, eivätkä halua myötämielisesti suhtautua näin ”vaaralliseen” ohjelmaan. Ohjelmahan voi jopa johtaa siihen, että kristityt kasvavat, varustautuvat ja lähtevät levittämään evankeliumia. Ymmärrämme, että jos aiomme raivata tietä lähetystyölle Guanacastessa ja joskus nähdä paikallisseurakuntien täältä vastaavan lähetyskäskyyn, ovat nämä taistelut osa sitä taivalta. Niinpä aloitimme koulun tänä vuonna vain kolmella oppilaalla, mihin olimme ensin hieman pettyneitä, mutta nyt olemme ottaneet sen siunauksena. On ollut hienoa saada panostaa kolmeen naiseen, jotka haluavat kasvaa, palvella ja ottaa kurssista kaiken irti. He ovat olleet innokas ja helppo ryhmä, minkä eteen mielellään tekee työtä. Me autamme lähinnä tulkkauksessa ja hieman opetuksessakin. Nyt opetusta on jo seitsemän viikkoa takana ja tällä viikolla he ovat Nicaraguassa miniaktiossa. Varsinainen aktio alkaa joulukuussa ja suuntana on tänä vuonna Kenia! Koulun johtajat, Sarajärvet odottavat toisen lapsensa syntymistä tammikuun lopussa, joten he eivät itse lähde mukaan aktioon, vaan sen vetää meidän nuori 19-vuotias työntekijä Vivian! MissioNUORINA-han annamme mahdollisuuksia nuorille ja uskomme heidän kykyihinsä.

Dona (rouva) Ana, oppilaan tarina

Joitain vuosia sitten minä olin loppuun palamisen partaalla työmäärän kanssa, joten päätimme palkata baselle kokin tekemään illallisia tiimeille. Kyselimme muutamalta tuttavalta ja minulle suositeltiin naapurikoulun ruokalan kokkia. Näin Dona Ana saapui baselle ja on uskollisesti ja herkullisesti auttanut meitä jo monta vuotta! Basen ilmapiirissä hän alkoi pikkuhiljaa oppia Jumalasta, saada kunnioittavaa kohtelua, uusia ystäviä ja niin Jumala pikkuhiljaa lävisti kovan, kärsineen ja katkeran sydämen. Hänellä on todella vaikea elämäntarina, 5 lasta, paljon sairauksia yms. Basella hän on saanut kasvaa, voimistua ja alkaa nähdä elämää uusin silmin.

Tänä vuonna hän päätti hakea opetuslapseuskouluun. Ihailemme hänen rohkeuttaan ja sinnikkyyttä. Hän herää aamulla neljältä, lypsää lehmät, ruokkii siat, tekee kotona ruoat valmiiksi, kävelee 5 km baselle, osallistuu täyteen kouluohjelmaan (50 h viikossa), kävelee takaisin kotiin pesemään pyykkiä ja tekemään muita kotitöitä ja joskus kotitehtäviä. Hän itsekin myöntää, ettei se ole ollut helppoa, mutta on kannattanut. Opetus on ollut antavaa ja voimistavaa. Miniaktiossa Nicaraguassa hän sai jo pitää Raamattuopetusta kaatopaikalla asuville naisille. Afrikkaan lähtö on vielä kuin kaukainen haave, mutta hän uskoo sen toteutuvan ja haluaa tästä lähtien käyttää elämänsä johonkin merkitykselliseen, Jumalan ja muiden ihmisten palvelemiseen.

Dona Analla ei ole kouluun tai aktioon tarvittavia rahoja. Hän kerää niitä mm juustoa tekemällä ja myymällä, mutta haluamme levittää sanaa hänen tarpeistaan – ehkä joku haluaisi auttaa tästä haaveesta tulemaan totta!

Sitä sun tätä…

Loppuvuodelle odotamme vielä muutamaa maanjäristystiimiä korjaamaan taloja. Joulukuun alussa tulee koko maan Missionuoret, n 100 ihmistä tänne viikonlopuksi.

Lapsityöstä vastaava henkilö valitettavasti lopetti työt täällä, joten nyt olemme me muut vuorotellen pyörittäneet lastenohjelmaa kahdessa kylässä. Uuden, hyvän, pitkäaikaisen henkilön saaminen lapsityöhön on iso tarve ja rukousaihe!

Maanatain perhe-illat basella ovat kasvaneet kasvamistaan. Useana maanantaina meitä on sulloutunut basen pieneen olohuoneeseen yli 50 ihmistä! Samalla olemme rukoilleet, että Jumala kutsuisi jonkun perustamaan tälle seudulle seurakuntaa, koska täällä ei ole. Nyt näyttää siltä, että seurakunta on jo alkanut. Säännölliset kokoukset, missä opetetaan Sanaa, ihmisiä ravitaan hengellisesti ja ihmiset löytävät Jeesuksen pelastajana taitaa tarkoittaa seurakuntaa. Eli ehkä toiminta tulee joskus siirtymään toisiin tiloihin ja virallisen paimenen hoiviin, mutta on ollut kyllä hienoa nähdä uusia ihmisiä tulevan, vastaavan, kasvavan…

Raamattujenjako on ollut hieman hitaampaa resurssien puutteesta johtuen, mutta silti jatkunut. Tavoite 2700 Raamattua kuussa ei ole tänä vuonna täyttynyt.

Uusi äitiyskurssi odottaa viranomaisten hyväksymistä rahoitushakemukselle. Se on jo periaatteessa hyväksytty, mutta käytännössä pyytävät lisätietoja. Haluttaisiin aloittaa se mahdollisimman pian!

10.1 -22.2.2013 matkustamme Coloradoon seminaariin. Olemme hoitaneet haku, lupa ja passiasioita (huomenna menemme Nicaraguaan uusimaan minun Suomen passia) ja lähtö näyttää varmalta. Matka- ja koulutuskulujen kattamiseksi tarvitsemme kuitenkin vielä monta tuhatta dollaria, joten pienetkin lahjoitukset tammikuuhun mennessä ovat todella tarpeen ja arvostettuja!

Todistukseksi esirukouksen voimasta ja tärkeydestä meille tuli viesti eräältä ystävältä Suomesta: ” … Olin kirkossa ja konsertin aikana olin rukouksessa teidän ja työnne puolesta. Kotiin tullessani luin Facebookista uutiset maanjäristyksestä. Se oli ollut jokseenkin samaan aikaan.” On mahtavaa, vaikkei ennenkuulumatonta, että Jumala laittaa jonkun toisella puolella maapalloa rukoilemaan tiettyyn aikaan tietyn ihmisen puolesta ja tietyn tarkoituksen vuoksi. Ja todellakin: me, kotimme, työkaverimme ja työpaikkamme olivat suojeltuja ja siunattuja järistyksen aikana!

Hyvää syksyä toivottaen,

Salla ja Diego, Troy, Julia ja Nic Markus (kuvassa basen naamiaisissa)

Rukouspyyntöjä:

  • Työntekijöitä, koska sato on runsas ja meitä vaan muutama
  • Taloudelliset tarpeet
  • Perheet, jotka tarvitsevat apua maanjäristyksen tuhoista selvitäkseen
  • KIITOS oppilaistamme ja SIUNATTUA Afrikan-aktiota!
  • KIITOS, että saimme nebulisaattorin kotiin, mikä auttaa meidän astmahoitoja huomattavasti!
  • KIITOS maanantai-illoista ja paikallisten hengellisestä nälästä!
  • Matka Coloradoon


Yhteystietomme

Kannatustiedot

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *